Mikä vähemmän olisi enemmän?

Olen viikon sisällä ollut useissa tapahtumissa, missä vähemmänkin olisi riittänyt. Ristiriita on ollut aiheiden määrässä suhteessa aikaan.

Näistä vähäisempänä ei ole ollut oma opetukseni. Muistan jo viime vuonna samalla opintojaksolla miettineeni karsimista. Ja mitä tein? Otin mukaan lisää erittäin tärkeiksi katsomiani aiheita. Seuraus: aika loppuu kesken. Juuri kun on hyvä keskustelu käynnissä, kuulen itseni sanovan: "Tästä olisi kiva jatkaa, mutta nyt pitää mennä eteenpäin."

Karkeasti sanottuna: sensijaan, että keskustelisimme, katsomme powerpointteja, etsimme tietoa netistä, pyydän palauttamaan tehtäviä Tuubiin, luen ja arvioin siellä olevia tehtäviä ja laitan lisää aineistoa sähköisille oppimisalustoille. Siinä välissä toteutan monimuotoista meininkiä värikkäine post it -lappuneen, peleineen ja mindmappeineen.

Samalla viikolla kuulin puhujaa, joka kertoi työn tuottavuudesta suhteessa aikaan. Ojaa kaivaa yksi riski mies metrin tunnissa. Kaivuri tekee saman muutamassa minuutissa (no, riipuu kaivuujäljen hienosäädöstä..).

Tietotekniikkaa perustellaan usein sillä, että se säästää aikaamme. Tosiasiassa se on monimutkaistanut prosesseja ja tuonut mukanaan uusia työtehtäviä, jotka ovat aikasyöppöjä. Tehtävämme ei ole ojankaivuuta, jossa ratkaisu -kaivinkone- on aika yksinkertainen, todella aikaa ja vaivaa säästävä.

Olen teettänyt opiskelijoilla tehtävää, jonka runo-esseemuotoinen tehtävänanto lainaa ranskalaista kirjailijaa Georges Pereciä ja päätyy sanoihin: "Osaatko nähdä mikä on merkillepantavaa?". Tätä pitäisi itse pysähtyä miettimään useammin. Mistä voisin karsia, niin että lopputulos, se mihin pyritään, eli oppiminen, olisikin suurempi? Mikä on se kaivinkone, meidän tapauksessamme digitaalisen oppimisen tai tallentamisen väline, joka lisää aikaa, sen sijaan että syö sitä? Mihin tarvitaan kaikkia post it -lappuja ja fläppipapereita (joita niin rakastan)? Sen sijaan, että menen harppauksen eteenpäin, pitäisi ehkä ottaa askel taaksepäin ja ottaa etäisyyttä kokonaisuuteen.

Jos katsoisi merkillepantavaa metsää.

Keksin opintojaksoni ongelmiin ratkaisunkin, tosin en ehdi toteuttaa sitä vielä nyt, mutta ensi vuonna. Kaivan kuopan ja heitän opintojaksosuunnitelmani sinne. Istutan päälle kukkia. Kuvittelen, että saan aivan uuden opintojakson opetattavakseni, niillä resursseilla, jotka siihen nykyään on (jotka eivät ole samat, kuin pari vuotta sitten). Teen uuden suunnitelman kaiken tietoni, hiljaisen tietoni ja opiskelijoilta saadun palautteen pohjalta.
Kill your darlings.

Terveisiä kaupunkimuotoilun kohtauspaikalta

Tänään oli kaupungintalolla Toimivan kaupungin seminaari. Saimme kuulla monta mielenkiintoista tarinaa siitä, mitä Helsingin kaupunkimuotoilijat ovat viimeisen parin vuoden aikana tehneet ja kuinka heidän yhteistyökumppaninsa ovat kaupungin tarjoaman palvelumuotoiluavauksen kokeneet.

Tämän blogin näkökulmasta mielenkiintoisimman puheenvuoron piti kaupunkimuotoilija Mikko Kutvonen. Ja miksi? Siksi, että Mikon esitys herätti ajattelemaan myös omaa opetustyötäni, sen päämääriä ja merkitystä.

Lähde: Mikko Kutvonen

Ensimmäisessä nappaamassani "kuvakaappauksessa", aiheena on tulevaisuuden muotoilija. Ajoista, jossa opetus keskittyi muotoiluosaamiseen, on jo menty eteenpäin. Meillä tuottaja-koulutuksessa Uuden sukupolven muotoilija sanan voisi korvata tuottajalla. Ja hei! Mehän olemme jo pitkään  toteuttaneet eri osaamisen kehillä olevia aihealueita. Ne kaikki kuuluvat tuottajan ydinosaamiseen.  Nyt pitäisi vielä keksiä, miten viestimme asiasta tehokkaimmin myös "Tuottamon" ulkopuolelle (ja miten visualisoimme kokonaisuutta opiskelijoille, jotta he osaisivat yhä tehokkaammin sanoittaa osaamistaan).

Mikko Kutvosen esityksestä

ROI, eli Return of Investment, ei kulttuurikontekstissa ole heppo käsite -eikä koulutuksessa. Insinöörien koulutuksen "ROI" tuntuu olevan helpommin käsitettävissä, kuin vaikkapa muusikon. Siksi minua ilahduttikin Kutvosen kolmikantamalli, jossa muotoilun ROI syntyy

1. Ihmisen henkisestä pääomasta 2. Yhteisön sosiaalisesta pääomasta ja 3. Organisaation taloudellisesta pääomasta.

Ajat eivät muutu helpommaksi ja sen myötä valitettavasti investoinnille odotetaan jatkossakin yhä selkeämmin euronmallista tuottoa.

Kutvosen kehittämisen akilleenkantapäät.

Kolmas kuvakaappaukseni liittyy vääriin odotuksiin.

"Odota, että kehittäminen tapahtuu."
Ei tapahdu. Ei ainakaan itsekseen.
Opetuksessa tämä voisi olla: "Odota, että oppiminen tapahtuu." Itse uskon, että kyllä se aina välillä tapahtuukin, mutta molempien osapuolisen täytyy tehdä töitä sen eteen. Ammattikorkeakoulussa itseasissa osapuolia on useampia, esim. opiskelija, opettaja ja yhteistyökumppani (toimeksiantaja, ulkopuolinen yritys tms.).
Asiat eivat vain tapahdu, ne pitää panna tapahtumaan.

"Orientoidu design -yksityiskohtiin."
Olen saanut muotoilijakoulutuksen, joten ymmärrän, että jumala asuu yksityiskohdissa. Mutta käänsin tämän kuitenkin itselleni niin, ettei opetuksessa pitäisi takertua pieniin yksityiskohtiin, vaan nähdä suuri kuva. Tämä menee hyvin yksiin ensimmäisen kehäkuvan kanssa. Jos ei näe suurta kokonaisuutta, voi opiskelijan koko ammatinkuva jäädä vajaaksi ja mahdollisuudet jäädä käyttämättä.

Viimeinen: "Valmistaudu pikavoittoihin." Tähän voisi vastata suomalaisella sananlaskulla: "Hiljaa hyvä tulee" mutta se ei ole kovin muodikasta. Miksi hauduttaa uunipuuroa yön yli, kun mikrossa saa velliä minuutissa?

Tunnustan, että en muista kuuntelinko edes kunnolla mitä Kutvosella oli esimerkiksi Akilleen kantapää-slidestaan sanottavaa, kun omat ajatukset menivät menojaan. Siksi seminaareissa, koulutuksissa, tapahtumissa ja tilaisuuksissa kannattaa käydä.

Lisää muotoilutarinoita uudelta tänään avautuneelta sivustolta http://www.muotoilutarinat.fi/