maanantai 28. huhtikuuta 2014

Välinepakki 6. Korjaava ja kehuva arviointi

Muistiinpanot Haaga-Helian luennolta. Tällä kertaa sähköisenä, vaikka yleensä suosin käsin kirjoittamista.

Välinepakki 6

Ennakkotehtävän käyttö (vanhan kertaus, uuteen tutustuminen > opiskelija miettii mikä uudessa on vaikeaa).
Opettaja poimii harhaluulot ja helmet.
KORJAAVA / KEHUVA palaute.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Viskeraaliosteopatiaa ultraäänellä. Muistiinpanoja havaintojen tekemisestä.

Kävin seuraamassa Vanhalla Viertotiellä osteopaattien koulutusta. Aiheena oli ultraäänilaitteiden tuoma palpaation syvempi ymmärrys. Viikko sitten en olisi ymmärtänyt näistä termeistä mitään. Nyt olen jo niin viisas, että tiedän että kyseessä ovat sisäelimet ja käsillä tunnusteleminen.

Etukäteen mietin mitä ihmettä voin saada irti aiheesta, josta en mitään ymmärrä. Aika nopeasti opetustilanteessa päätin, että otan avuksi palvelumuotoilusta tutun "antropologisen" havainnoinnin. Eli yritän mahdollisimman neutraalisti katsoa mitä tapahtuu ja kirjata havainnot ylös. Tein havaintoja tilasta, ihmisistä (3 kpl opettajat ja 12 kpl opiskelijat), opetuksen tavasta ja opetusvälineistä.


Kirjoitin havainnot ylös heti seuraamisen jälkeen. Oli loppujen lopuksi mielenkiintoista havainnoida itselle täysin vierasta tilannetta. Erityisesti jäi mieleen opetustilanteen moniaistillisuus ja pohdinta, miten sitä voisi käyttää enemmän omassa opetustyössä. Tilanteessa vallinnut keskittynyt, mutta rento tunnelma oli myös miellyttävää. Kukaan ei räplännyt puhelinta eikä tietokonetta, kuten meillä kulttuurituotannossa. Myös opettajien läsnäolo oli tukevaa, ei liian päälle tunkevaa tai ”eteentekemistä”, mikä oli myös miellyttävää.

Moniaistillisuudesta ja välineistä:
AV – kuvat kahdelta valkokankaalta – kokoajan näkyvillä -näkö
UÄ-laitteet – 5 erilaista pistettä –kokoajan käytössä - toiminta
Ihmiskeho – opiskelijat vuoroin tutkittavana - kokoajan - toiminta ja tunto
Sanallinen ohjeistus – henkilökohtainen ohjeistus, kaikille yhteiset huomiot –kokoajan -kuulo
Kädet – tutkimusvälineenä – välillä käytössä - toiminta ja tunto
Opettajan fyysinen kontakti – opettaja näyttää mitä pitäisi tehdä – vähän käytössä - toiminta ja tunto
Kirjat – mahdollisuus tarkistaa tietoja kirjasta – näin käytettävän kerran - näkö