Sattumahdollisuus ja muut oudokit

Taidetta Kiasmassa. Vai onko se taidetta? Jos se ei ole taidetta, voiko siitä jonkun mielessä syntyä taidetta? Ovatko nuo tyypit tuossa vain sattumalta, vai ovatko he sattumalta päättäneet tehdä taidetta -lattialla makaamisesta.

Törmäsin pitkästä aikaa sanaan serendipity. Sattumahdollisuus, kuten jotkut ovat sen suomeksi kääntäneet. Sattumalta syntynyt onnellinen tapahtuma. Haahuilu, jonkun toisen sanoituksen mukaan. Jossain mainittiin, että serendipity on yksi kymmenen vaikeimmin käännettävän sanan joukossa.

Sattumahdollisuudessa ei voi olla varmaa lopputulosta. Jotain hienoa syntyy, jos on syntyäkseen.

Opiskeluajoilta jäi mieleen tarina. Viime vuonna toiseen ulottuvuuteen siirtynyt kuvataideopettaja Maria Laukka kertoi, miten hän oli ystäviensä kanssa perustanut kuvataidekoulun lapsille. Serendipity sanaa ei käytetty tässä yhteydessä, mutta tarkoitus oli antaa tilaa onnellisille sattumille ja päästää valloilleen lapsissa piilevä aito luovuus. Heille annettiin parhaat välineet, paperit ja värituubit sekä vapaus tehdä ihan mitä vain.

Tuloksena oli kaaos. Värit tallottiin pitkin lattioita ja paperit revittiin (käytän tässä vähän omaa vapautta muistella sinnepäin, sillä tarinan kuulemisesta on yli 30v.).

Nuori kuvismaikka ymmärsi pian, että vapaus tarvitsee rajoja.

Sattumahdollisuuskin vaatii runkoa ja kaaoksen hallinnan välineitä. Tietoa ja kokemusta. Hallittua haahuilua. Tilaisuutta ja oikeaa ajoitusta.

Hetkinen. Tämä kuulostaa ihan innovaatiolta.
Oliko se sittenkään niin vaikea sana?

Maria Laukasta tuli arvostettu kuvaamataidon opetuksen kehittäjä. Siihen tarvittiin myös mahdollisuutta ottaa riski ja käyttää sattumahdollisuutta.

Sitä toivoisi kaikille. Kirkas, OPS:iin kirjattu tarkka päämäärä voi olla hyvä, mutta ilman sattumahdollisuutta ei synny taidetta.

Maanantaiajatuksia.