Välinepakki 5. Mokapaja

Haaga-Helian pienryhmämme Leppäkertut päätti ottaa riskin ja siirtyä epämukavuusalueelle YTO:a suunnitellessa. Valitsimme aiheeksi mokaamisen, möhlimisen, itsensä häpäisyn pelon.

Lähdimme soitellen sotaan myös niin, että teoriatietomme tai ajatukset siitä, mihin oppeja voi hyödyntää, avautuivat meille viime tipassa -tai osin vasta pajan jälkeen.

Vajaa kaksi tuntia on lyhyt aika, siinä ajassa ei porauduta aiheeseen kovin syvälle. Keskityimme mokaamisen pelon aiheuttamien omien tuntemusten herättelyyn ja sitä kautta ratkaisumallien etsimiseen.
Mitä voisi tehdä, että omat mokaamisen pelot tai opiskelijan mokaamisen pelot vähentyisivät?  Kuinka voisi vähentää opiskelijoiden tenttipelkoa tai esitelmienpitopelkoa? Miten tehdä opiskelusta turvallinen kokeilutanner, jossa virheitä voi tehdä ja niistä voi oppia? Palkitsemmeko aina vain hyvästä "oikeasta" suorituksesta, vai voisiko myös pieleen mennyt yritys ollakin onnistuminen? Miten suhtautua perfektionismiin? Varsinkin sen lamaannutavaan muotoon.
Näitä kysymyksiä sietäisi pohtia.

Lopputulemana voi todeta, että ainakin asioille yhdessä  nauraminen auttaa. Kun mokaamiseen voi suhtautua huumorilla, niin hätä ei ole suuri. Mutta entä jos tekee ISON VIRHEEN...

Välinepakki 5:

Kattilakysymys
Kysymyksenä oli: "Mitä tuntemuksia puheen pitäminen yleisön edessä aiheuttaa". Vastaukset kirjoitetaan post it lapuille (yksi tuntemus per lappu).  Laput kootaan suuren piirretyn kattilakuvaan. Kattilan sisään positiiviset ajatukset, kannen päälle negatiiviset. Tarkoitus on kuvata painetta, postitiivisia ja negatiivisia ajatuksia tarvitaan molempia. Jos negatiiviset puuttuvat painetta ei synny ja keitto ei valmistu. Jos niitä on liikaa, kannen raosta ei pääse höyryä ulos...
Eli yhdistetään vastauksessa toiminta (lappujen kirjoitus), liikunta (lappujen vieminen), visuaalisuus (kattila vertauskuva).

Mokaharmooni (palauteharmooni tms, mitä nyt halutaankin, alunperin runoharmooni)
Kirjoitetaan annetun aiheen mukaan muutaman lauseen tarinoita, kommentteja. Harmooniin tarvitaan 3-4 kosketinta (ihmistä) ja yksi soittaja (ihmiset voivat välillä vaihtua). Koskettimet istuvat rivissä, soittaja on heidän takanaan. Kun soittaja koskettaa koskettimen oikeaa olkapäätä, hokee kosketin paperistaan ensimmäistä tavua kunnes soittaja koskettaa häntä päälaelle. Vasenta olkapäätä kosketettaessa luetaan koko ensimmäinen sana, joka on vuorossa. Kun soittaja pyöräyttää päälakea luetaan koko lause. Tarina etenee aina taukojen jälkeen, joten ne voidaan käydä loppuun asti.
En tiedä onko tästä mitään hyötyä, mutta harmooni on hauska välikevennys ja ryhmäytymistä tuottavaa toimintaa.

Liikkumisen merkityksestä ja audiovisuaalisesta palautteesta.

Herra Udo Siefen kertoo audioarvioinnista

Tänään päivä kului osin Vanhalla Viertotiellä tulosalueemme, Kulttuuri ja Hyvinvointi, yhteisessä seminaarissa.

Aamupäivällä osallistuin "Dancing into Life", Danceability Finland ry ohjaajan Sally Davidsonin työpajaan. Lempeä metodi, villapaita oli silti liikkaa. Opetus? Kuuntelen liian vähän kehoani, kuuntelen varmaan myös liian vähän muita ylipäänsä. Normaaliopetus on yhtä istumista, ei ihme, että mieli menee jossain vaiheessa lukkoon. Mitä voisivat olla liikkuvat tunnit omassa opetuksessa? Taukojumppaa, paikkojen vaihtamista, liikkeiden tiedostamista, asioiden kertomista liikkeellä?
Kuten yksi muusikko-osallistuja totesi: "Muusikot eivät tanssi." Ja tanssi kuitenkin... Samoin olen huomannut, että kulttuurialan ihmisille kaikki "hauskat" metodit tuntuvat usein vaivaannuttavilta. Miksi? Osin, koska luovuus on ammatti, ei "hassun hauskaa puuhastelua". Toisaalta on ihan terveellistä katsoa sitä välillä uudesta perspektiivistä, vaikkapa liikkeen näkökulmasta.

Iltapäivän työpajassa " Feedback in education" Udo Siefen (Saxion, Hollanti) taas toi peristeisen kirjallisen ja sanallisen palautteen rinnalle kolmannen, audiovisuaalisen palautteen. Kuva, ääni, video yhdessä. Udo esittelin hänen koulussaan jo pitempään käytössä olleen ilmaisen netistä ladattavan aplikaation  http://www.screencast-o-matic.com/
Suosittelen lämpimästi. Tarvitaan vain nettiyhteys, mikrofoni (kamera, jos haluaa oman kuvansa tallennettua). Ohjelma se on erittäin helppo ottaa haltuun, testattu ja käyetty on.

Välinepakki 4. Vessanseinäkirjoitus

Vessaseinäkirjoitus: jokainen käy kirjoittamassa taululle yhdellä sanalla käsityksensä kysytystä aiheesta. Sanoista keskustellaan.
Seinäkirjoituksilla voi mitata hyvin lähtötasoa. Sillä saa myös pehvat ylös tuoleista hetkeksi.

Tänään kysymys oli: mikä on hyvä tutkimus?
Opiskelijoilta saatuja sanoja mm. vastaa kysymykseen, hyvin perusteltu, riippumaton, selkokielinen, tarpeellinen, johdonmukainen, luotettava, eettinen jne.

Puhutaanko opinnoissa työelämän arkitoiminnoista?

6.3 Haaga-Helian kasvatustieteen opinnoissa pääsimme istumaan riveissä ja kuuntelemaan. Toki sai kommentoidakin. Välillä tuntui todella puuduttavalta ja oma mottoni "olen kiinnostunut vaikka väkisin", positiivisemmin ilmaistuna "löydän kaikista asioista mielenkiintoiset puolet" oli välillä koetuksella.

Aina voi oppia: on mielenkiintoista seurata erilaisia pedagogeja/luennoitsijoita ja miettiä mitkä ovat ne asiat, jotka saavat mielenkiinnon pysymään yllä. Tasainen, hiljainen puhe vai vaihteleva kuuluva puheääni? Varmuus vai epävarmuus? Kuulijoiden mukaan ottaminen vai oma monologi? Tarinallistaminen, huumori, omat mielipiteet ja kommentit (puhujan) vai asiassa pysyminen? Näissäkin varmaan vastaanottajan mielipiteet hajoaisivat.
Ja tietysti se aiheen kiinnostavuus omasta mielestä vaikuttaa suuresti.

Syntyi muutamia oivalluksia, vähän aiheen vierestä. 
Ilmiöiden tutkimuksesta puhuttaessa Irene Hein kertoi opiskelijasta, joka oli oivaltanut, että koulutuksessa painotetaan asioita, jotka normaalissa työelämässä ovat arkitoiminnoista vain pieni osa. Ja näistä arkitoiminnoista ei puhuta opinnoissa mitään. Tämä on tietysti tapauskohtaista, mutta jäin miettimään asiaa.

Oivallukseni liittyy yrittäjyyden opetukseen: mistä yrittäjän päivä koostuu? Millaisia tekoja, millaisissa olosuhteissa, kenen kanssa? Mitä se oikea arki on, mihin pitäisi osata varautua.
Tein muutama vuosi sitten videohaastatteluja kulttuurialan yrittäjistä kurssiani varten. Videoissa yrittäjät kertovat miksi he ryhtyivät yrittäjiksi ja miksi he ovat tyytyväisiä (lähtökohtani kannustavuus). Nyt mietin, että ehkä voisi tehdä haastattelukierroksen yrittäjän työpäivistä. Samalla voisin miettiä vastaako opetus niihin kysymyksiin, joihin yrittäjä törmää arjessaan.