maanantai 22. elokuuta 2016

Myytyä opetusta

Sain ilon keväällä ja kesällä opettaa ryhmää nuoria aikuisia, jotka eivät syystä tai toisesta ole pääseet opiskelemaan ja työurakin on olematon tai pirstaleinen. Aiheena oli tapahtuman tuottaminen.

Opetusjakso kuului kokonaisuuteen, jossa ryhmä lisäksi työskenteli kaupungin työllistäminä erilaisissa työharjoittelupaikoissa liikuntavirastosta taidemuseoihin. Lopuksi koko porukka teki viikon aikana avustavia töitä Helsinki Cupissa.

Ilo tuossa tekstin alussa ei ole sarkasmia. Olin oikeasti iloinen ja innoissani tästä mahdollisuudesta. Ajattelin, että myös minulla on mahdollisuus oppia.

Mitä opin?


Periodi oli "myyty" vastaamaan kulttuurituotannon 5 op opintojaksoa Projektinhallinta tapahtumatuotannossa. Jo sopimusvaiheessa huomattiin, ettei OPS:in sisältöä voi sellaisenaan siirtää uuteen ympäristöön ja kohderyhmälle. Jakso jaettiin kahteen pakettiin, 3op lähiopetukseen ja 2 op Helsinki Cup osallistumiseen raportteineen.

Alunperin minua varoitettiin, että suurin haaste on saada ihmiset saapumaan ajoissa tai ylipäänsä tulemaan paikalle. Lähdin siis suunnittelemaan jaksoa ajatuksella: toiminnan pitää olla niin innostavaa, että sinne haluaa tulla päiväksi joka toinen viikko.

Kuten onnistuneessa tapahtumassa, myös tässä oli ruoalla tärkeä rooli. Onneksi kaupungilta löytyi varoja kustantaa ryhmälle opiskelijalounas lähiopetuspäivinä.  Ruoka oli tärkeä paitsi ravinnon kannalta, myös ryhmää yhdistävänä tekijänä. Ruokatunnin aikana ryhmä sai vaihtaa parin viikon kuulumiset vapaasti. Itse pysyin ruokatunneilta poissa. Halusin, että se on opiskelijoiden omaa aikaa, jossa kiperääkin kritiikkiä saa esittää vapaasti.
Mahdollisuus keittää kahvia ilahdutti myös opiskelijoita.

Ensimmäisellä kerralla keskityin ennakkoluuloihin. Luulot pois siitä, että opiskelu tarkoittaa hiljaa paikallaan istumista ja yhden paasaavan tyypin kuuntelua. Opiskelimme aamupäivän tanssisalissa, jokainen sai hakea itselleen mieluisen istuimen (ja sitten kaikki valitsivat tuolin!). Teimme tutustumistehtäviä.
Paneuduimme pikaprojektina  kotibileiden tapahtumatuottamiseen. Samalla käytiin läpi koko projektinhallinnan jakso, sillä ihan samat asiat kertautuvat kaikessa tapahtumatuotannossa, skaala vaihtelee.
Iltapäivällä omasta urapolustaan oli kertomassa kulttuurituotannon opiskelija. Ihminen, joka on käynyt läpi kymmenet eri työpaikat ja ammatit, ja sitten monien mutkien kautta päätynyt ja päässyt opiskelemaan.
Viesti oli lohduttava: jokaisella on oma polkunsa, sen ei tarvitse olla samanlainen kuin muilla.
Lopuksi kaikki askartelivat itselleen naamion, alter egon ryhmäkuvaa varten.

Loppuarvioinneissa tämä ensimmäinen päivä jäi kaikkien mieleen parhaiten. Sen jälkeen osallistuminen lähiopetukseen oli lähes sataprosenttista, poissa oltiin vain perustelluista syistä.

Tässä kohdassa kiitin mielessäni parin vuoden takaisia pedaopintoja. Jos jotain jäi sieltä mieleen, niin opetuksen aloittamisen ja motivoinnin tärkeys.

Mikä toimi? 

Ei suuria yllätyksiä, mutta nämä on aina hyvä pitää mielessä.

Tarinat ja teorian kääntäminen käytännön tapauskuvauksiksi.

Pelit. Pelasimme sekä valmiita lautapelejä (elokuvan tuottamiseen väljästi liittyvää Hollywood-peliä) että omia kehittämiäni pelejä. Muokkasin täällä blogissakin esiteltyä kehittämääni Pizza-peliä Helsinki Cupiin liittyvillä kysymyksillä, jossa joukkueet saivat etsiä tietoa netistä. Vapaaehtoistoimintaan liittyvän, vielä keskeneräisen, Vapari -pelin vein opiskelijoille ajatuksella, että he voivat samalla miettiä kuinka peliä voisi kehittää.
Pohdimme, mitä iloa pelaamisesta voi olla tapahtumien tuottamiseen liittyvissä taidoissa: looginen ajattelu, ongelmanratkaisutaidot, riskien hallinta (ja otto), epävarmuuden sietokyky, yhteistoiminnallisuus jne.

Facebook. Käytimme FB:tä alustana tiedon ja opiskelumateriaalien jakamiseen, keskusteluun ja tehtävien palautukseen. FB on sopivasti kaikien saatavilla ja helposti lähestyttävä. Opettajaltakin se tosin vaatii uudenlaista sitoutumista. Kun opiskelija kysyy  illalla seuraavaan päivään liittyvää asiaa, on syytä vastata. FB toimii vain, jos sen käyttö on aktiivista.
FB tehtävissä jokainen jakoi ajankohtaista tietoa pääkaupunkiseudun tapahtumakentästä ja tunnelmiaan Helsinki Cupista. Tehtävät pyrittiin pitämään sellaisena, ettei niistä selviytyminen olisi kenellekään ylivoimaista.

Ryhmäytyminen. Ryhmä teki töitä pareittain ja pienryhmissä. Välillä ryhmän sai valita itse, välillä jaoin ryhmät. Tavoitteena oli, ettei kukaan tuntisi jäävänsä porukan ulkopuolelle ja ettei syntyisi "johtajaryhmää". Samalla syntyi ryhmäpaine siihen, että kaikki osallistuvat kaikkeen, vaikka osa tehtävistä ei selvästi ollut kaikille mieluisia.
Loppuarvioinneissa juuri ryhmäytyminen sai postitiivista palautetta. Harjoittelupaikoissa ja Helsinki Cupissa oli korkeintaan kaksi ihmistä samassa paikassa. Nyt porukka pääsi tutustumaan toisiinsa ja pystyi purkamaan yhteisillä päivillä omia kokemuksiaan.

Vierailut. Kävimme Arabianrannan Kääntöpaikalla, jossa Katufestarien tuottaja kertoi tapahtumasta. Ryhmän kannalta merkittävä oli vierailu kaupungintalolle. Suurin osa ei ollut koskaan astunut kaupungintalon ovista sisään, saati istunut rakennuksen tyylikkäässä neuvotteluhuoneessa, johon kenelle tahansa ei ole pääsyä.
Vierailut ja uudet paikat avaavat uusia näköaloja. Mietin tätä myös omien perusopetuksieni kautta. Nykyisellä ryhmäkoolla, edes ryhmän puoliksi jakaen (puolikas = 20 henk.) on lähes mahdoton vierailla esim. yrityksissä.

Mikä ei mennyt suunnitelmien mukaan?


En etukäteen ajatellut rooliani niin voimakkaasti tsempparina mutta heti jakson alkuvaiheessa huomasin, että energiaa kannattaa käyttää postiviiviseen ajatteluun kannustamiseen. On ymmärrettävää, että ajatukset koulutuksesta ja työelämästä eivät ole valoisia, kun opiskelemaan ei ole päässyt, eikä työtäkään löydy. Tulevaisuuden visio ei ole kannustavin mahdollinen, yleistä keskustelua leimaavat säästötoimenpiteet, epävakaus ja muutos. Epävarmuus heijastuu takaisin varovaisena tai negatiivisen kriittisenä suhtautumisena vähän kaikkeen. Harjoitteluista, opiskelusta ja tulevasta tapahtumakeikasta kaivettiin helposti esiin nurjaa puolta.

Ryhmän heterogeenisyys toi haasteita. Kun lopputulemana opiskelijoille on luvattu opintopisteitä, jotka korvaavuudeltaan vastaavat ammattikorkeakouluopintoja, ei opiskelu voi olla pelkästään laulua ja leikkiä. Jatkossa miettisin tarkemmin minkälaisia opintojaksoja ja kenelle voi myydä opintopisteperusteisesti, kun toiveena on, että kaikki läsnäolleet ja tehtävistä jotenkin selviytyneet läpäisevät opinnot. Riittäisikö todistus osallistumisesta?

Mitä teimme?


Keskustelimme opiskelusta, CV:n keräämisestä, vapaaehtoistyön tärkeydestä, omista työ- ja tapahtumakokemuksista, palautteen antamisesta ja vastaanottamisesta, oman suhtautumisen vaikutuksesta töihin ja opiskeluun. Konkreettisesti pyysin kaivamaan jokaisesta työpäivästä jonkun hyvän kokemuksen. Helsinki Cupista piti tehdä vähintään kaksi FB päivitystä: asia, joka on mukava ja toimii hyvin ja asia, joka ei toimi. Jälkimmäiseen ei riittänyt pelkästään toteaminen, vaan piti miettiä ratkaisu -parhaimmillaan niin, että jokainen omalta osaltaa miettii mitä itse asialle voisi tehdä.

Mitä tekisin toisin?


Järjestäisin mahdollisuuksien mukaan vielä tiiviimpää yhteistyötä tilaajan ja opintojakson kanssa, vaikka kaikki ovat kiireisiä. Opiskelijoita se auttaisi ymmärtämään paremmin yhteyttä opiskelun ja konkreettisen harjoittelun välillä. Välillä toimenpiteet voivat olla hyvin pienestä kiinni.
Jos / kun opintopisteitä pitää antaa nimeäisin jakson vapaavalintaiseksi opinnoksi (syventävät opinnot), jolloin se ei suoraan velvoittaisi korvaamaan perusopintoja, mutta saadut pisteet voisi kuitenkin hyödyntää mahdollisessa tulevassa opiskelupaikassa.

Mitä teen toisin jatkossa?


Jaksolla oli hyvä tilaisuus miettiä opetusmuotoa, joka ei toteuta perinteistä luentomallia (en tosin muutenkaan toimi niin). Olisiko nekin tunnit (noin 1/4 jaksosta), joita käytin kalvosulkeisiin voinut toteuttaa muulla tavalla? Varmasti, mutta vaihtoehtoiset muodot vaativat sekä runsasta valmisteluaikaa että kokeiluja (ja niiden kautta paremmin tekemistä), ne eivät synny itsestään. Myös opetuksessa tarvitaan aikaa, yksi peli vie helposti valmisteluineen, pelaamisena ja purkuna vähintään kaksi tuntia.

Kaikki huomioni ovat epätieteellisiä. Mahdolliset yhtymäkohdat tutkittuun ja kirjoitettuun tietoon perustuvat sattumaan, omiin kokemuksiin ja intuitioon, jotka taas perustuvat...

Työkalupakin sisältöä


Vapaaehtoistyön artikkeleita purettiin ryhmissä ytimekkäästi yhden sivun postereiksi joiden sisällön ryhmät vielä suullisesti kertoivat toisille ryhmille. Ah, kuinka piirtämällä asioiden tiivistäminen on niin vaikeaa, mutta myös kivaa.
Hollywood-peli vaatii kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä, sääntöjen lukemista ja leffakorttien täyttämisen taktikointia riittää. 


Alter egojen ryhmäkuva. Säilytin naamiot ja viimeisellä kerralla kaikki kirjoittivat toisilleen kannustavia terveisiä ja kommentteja naamioiden taakse.  Syntyi kauhea poru, monella oli ikäviä tarha- ja koulumuistoja vastaavista tehtävistä! Kun kukaan ei kirjottanut omaan lappuun mitään, tai kun siinä luki vain "olet ok". Syntyi kiivasta keskustelua, mutta loppujenlopuksi päädyttiin kuitenkin kirjoittamaan opettajan "mieliksi", jos ei muuten. Kuitenkin vauhtiin päästyä lopputulos oli positiivinen ja aika meinasi loppua kesken. Kaikki haluavat lukea jotain postitiivista itsestään, vaikka se sitten olisi "sulla on kiva tukka". Kuva: Hende Nieminen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti