keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Miltä opettaja näyttää? (Välinepakki 14)

Vilma Mutka Mukamas Learnin Designista antaa ohjeita loppukiteytykseen.
Sain osallistua päivän ajan visuaalisen fasilitoinnin koulutukseen. Olen piirtänyt lapsuuteni, nuoruuteni, opiskeluaikani (taideteollinen) mutta vuosien saatossa ja ammattikuvan muuttuessa piirtäminen on ikävästi jäänyt taka-alalle.

Päivä oli innostava ja hyvin suunniteltu, kiitos Mukamaksen Vilma Mutkan ja Kuvitellen Maija Kotamäen.

Mitä opin?

Kuten Kuvitellen nettisivujen etusivulla todetaan: "Ajattelu vaikeaa, piirustelu helppoa". Piirustustaito ei ole oleellista vaan se, kuinka osaa kiteyttää ymmärrettävästi välillä vaikeita, usein abstrakteja asioita. Omasta piirustustaidosta oli välillä jopa haittaa. Kun keskityin piirtämään ilmeikästä koiraa, jäi viestimättä tarinan villakoiran ydin.

Työkalupakkiin lähtee ainakin podcast harjoitus. Kuuntelimme kaksi lyhyttä podcastia. Samalla yritimme kiteyttää kuviksi olennaiset asiat kesäloman merkityksestä ja berliiniläisten koiranomistajien uusista säännöistä.

Ihminen muistaa luennosta (jos hyvin käy) kolmesta viiteen asiaa. Koska podcast tehtävässä joutui todella keskittymään ja samalla tekemään omat kuvalliset muistiinpanot, muistan yhä nämä parin viikon takaiset podcastit ja niistä piirtämäni ydinasiat. Pelkästään kuuntelemalla muistaisin ehkä hämärästi kuulleeni jonkun äänitallenteen.
Opiskelijat: tiedän jo mitä teette seuraavalla yrittäjyysjaksolla! Kuunnellaan CoINNO podcasteja ja piirretään.

Työkalupakkiin lähtee myös aikaisemmin opitun piirtäminen kuviksi tai päivän päätteeksi "take home" piirrokset. Fasilitoinnin päivä lähti käyntiin osallistujien piirroksilla siitä, miten he ovat kahden koulutuspäivän välissä ottaneet visuaalisuuden haltuun. Kuvat laitettiin seinälle ja jokainen sai minuutin verran kertoa kuvastaan. Kierros oli tehokas.

Tuottajien opetukseen voi mainiosti ottaa mukaan käsitteiden avaamisen ja suurienkin projektien ja prosessien mallintamisen kuvina. Miten kuvaat yhteisön? Miltä näyttää yleisötyö? Entä integroitu markkinointiviestintä?

Ja miltä se opettaja näyttää? Nainen tukka tiukalla nutturalla, karttakeppi ojossa ojentamassa tuhmia? Tyyppi työpöydän ääressä etäohjaamassa?  Sata asiaa ihmisestä blogitekstissäni yksi "take home point" ohje oli: käytä ikonisia kuvia. Mikä on opettajan ikoninen kuva vuonna 2017?

Miksi käyttää? Miten käyttää?


Berliinin koirat ja koiranomistajat. Ei auta, vaikka osaisi piirtää hassun koiran, jos katsojan pitäisi ymmärtää myös mistä on kyse. Yritin tehdä ilman selittäviä tekstejä ja symboleja. Opin, että niitä saa ja kannattaa käyttää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti